Petäjäveden Petäjäiset

Power Cup 2011

Kuumaa peliä Power Cupissa

PetPetin Power Cup -joukkueet

PetPetin lentisväki suuntasi Lahteen perinteiseen Power Cupiin 9.6.-12.6.2011. Ennen matkaa saatiin hyvää evästystä oikeasta ravinnosta ja nestetasapainon säilyttämisestä Sari Kaartiselta. Loppuviikko osoittikin, että neuvot olivat kullan arvoisia helteen yltyessä ennennäkemättömäksi. Isot kiitokset Sarille.

Matkaan lähdettiin torstaina bussilla yhdessä Konneveden Urheilijoiden lentistyttöjen kanssa. Pienen alkujännityksen jälkeen tytöt sulautuivat yhdeksi isoksi kikattavaksi laumaksi ja sunnuntaina kavereita oli jo useampikin.

Perillä Lahdessa meitä odotti helteinen Jokimaa, joka toimi Powerin näyttämönä. Neljän päivän aikana raviradan alueella pelattiin 250:lla kentällä viitisen tuhatta ottelua 847 joukkueen ja 6700 pelaajan voimin. Huikea näytös! Petäjäisistä mukana olivat F-tytöt, E-sekajoukkue, D-tiikeritytöt ja D-tytöt.

Torstaina ottelut menivät kaikilta hienosti ja joukkueet saalistivat upeita voittoja. Ja kun illalla päästiin vielä uimaan, oli turnaus saatu hyvin alkuun.

Perjantaina turnaus sai yllättävän käänteen sääolojen muuttuessa jo liiankin kuumaksi. Turnaus jopa keskeytettiin pariksi tunniksi tilanteen mentyä vakavaksi ja viimeiset pelit päivältä pelattiin lyhennettyinä ilta-aikaan. Ilmassa taisi olla jopa turnauksen keskeyttämisen uhka. Sääolot voivat siis vaihdella todella paljon: pari vuotta sitten pelattiin raesateessa, nyt yli 30 asteen helteessä. Perjantain pelit jäivätkin vähän sään ja illalla odottaneen kisadiskon varjoon. Ilman hyvää huoltoa ja Sarin vinkkejä ongelmia olisi varmasti tullut.

Samaa lyhennettyä pelitapaa käytettiin myös lauantaina ja sunnuntaina terveysriskien pienentämiseksi. Lauantaina taistelu kentillä oli huimaa ja ottelut päättyivät lähes poikkeuksetta PetPetin voittoon joka sarjassa. Illalla päästiin myös katsomaan huippulentopalloa Maailman Liigan -otteluun Suomi-Argentiina. Voittoa ei tällä kertaa Suomelle tullut, mutta kokemus oli hieno ja päästiinhän myös juttusille Suomen maajoukkuepelaajien kanssa. Libero Jarmo Korhonen jutteli ja jakoi nimmareita sekä otti tytöt yhteiskuvaan - kyllä siinä hymy oli herkässä isommillakin.

Sunnuntaina pelattiin sitten loppusijoituksista. F-tytöt taistelivat kovasta alkulohkosta huolimatta hienosti 15:ksi 34 joukkueen sarjassa. D-tiikeritytöt toipuivat perjantain helleaallosta ja loukkaantumisista pelipäälle lauantaina ja sunnuntaina. Loppusijoitukseksi kirjattiin lopulta 66. massiivisessa 107 joukkueen sarjassa. D-tytöt olivat puolestaan viime hetkeen asti kiinni mitalipeleissä, mutta ratkaisuerässä Viipuri oli pisteen verran kovempi ja spekuloitavaa siten jäi. Vain yksi häviö koko turnauksessa ja viides sija 91 joukkueen sarjassa on huikea saavutus! Mitaleitta ei kuitenkaan jääty tälläkään kertaa. Kotiin Lahdesta saatiin E-sekasarjan pronssia seitsemän joukkueen sarjasta! Samin vetämässä ja Anne-Marin huoltamassa porukassa pelasivat Saara Inkinen, Miro Poikonen ja Vilma Siirilä. Hyvä eemelit! Aplodit palkintojenjaossa olivat korviahuumaavat.

Kiitokset kaikille mukana olleille pelaajille, huoltajille, valmentajille ja tukijoukoille niin paikanpäällä kuin kotonakin. Matka ei olisi onnistunut ilman teitä. Lentopalloilijoiden poweri-kuljetuksesta vastasi tänäkin vuonna Uuraisten liikenne. Lämpimät kiitokset Jussille matkasta! Kiitokset myös matkassa mukana oleville tukijoille, Petäjäveden kunnalle, Petäjäveden S-marketille, K-market Porkkanalle, Lepomäen pensasmustikkatilalle ja Petäjäveden Apteekille.

... ja hei, Kelit oli kohdallaan!

Pelaajien jutut

D-tyttöjen tiikerisarja:

to 9.6.2011 Matka sujui oikein hyvin ja se meni tosi nopeasti. Hauskaa oli!

pe 10.6. Toisena päivänä hävisimme kaikki neljä peliä. Se oli todella tylsää ja kaikkia harmitti :-( Asenteessamme oli kaikilla parannettavaa. Teimme hyvää joukkuetyötä, mutta se ei riittänyt voittoon asti.

la 11.6. Ruoka on ollut tähän asti hyvää, mutta huomisen ruoka on epäselvää :-P
Voitimme kaikki pelimme ja me olimme lohkomme ekoja. Meille kaikille tuli sieltä tosi hyvä olo. Ruokana oli kermaperunoita ja lihapullia. Kävimme uimassa heti. Uimassa vesi oli vilpoista, mutta sellaista, että siinä pystyi uimaan. :-D 

su 12.6. Last day... :-( Meillä oli tänään vain kaksi peliä. Voitimme toisen ja toisen me... no kyllä te tiedätte, mitä sille tapahtui ;-) Menimme heti ja nopsaa uimaan. Kiitos kaikille ja valmentajallemme Villelle! :-) - Paju

F-tytöt:

Automatkalla naurettiin tosi paljon Emman kanssa. Kerrottiin tosi paljon tarinoita!

Pelit meni tosi hyvin. Perjantaina olimme kisabileissä. Siellä esiintyi Cheek. Lauantaina olimme Suomi-Argentiina-pelissä. Suomi hävisi Argentiinalle 3-0. Saimme Suomen maajoukkueelta nimmarit!

Sunnuntaina F:llä meni pelit aika hyvin, kaksi peliä, joista toinen voitettiin ja toinen hävittiin. - Emma, Iitu ja Hertta

E-sekasarja:

to 9.6. Aamu alkoi heräämällä 6.30. Linkissä vaikka väsytti silti pysyi hereillä. Matkalla tuli juotua paljon, vähän luettua, kuunneltua musiikkia ja vähän juteltua. No, viime vuonna sai ottaa koppeja, niin mitenköhän tänä vuonna sujuu.
Pelit sujui ihan mukavasti. Voitettiin kaikki kaksi peliä 2-0. Meillä oli alle kymmenen onnistunutta hyökkäystä, joten me melkein syötettiin ne kumoon. Ja illalla käytiin uimassa.

pe 10.6. Aamulla herättiin vielä aika unisina. Pelit alkoi jo yhdeksältä. Eka peli voitettiin 2-1. Tokasta pelistä tuli tappio 2-0. Meillä olisi kuulunut olla vielä neljäs peli, mutta pelit keskeytettiin, koska oli liian kuuma. Se peli siirrettiin huomisaamulle kahdeksaksi. Käytiin taas uimassa. Vesi oli oikein lämmintä. Illalla kirjoittelimme vihkoihin. Oli myös disco.

la 11.6. Tänä aamuna herättiin varttia vaille seitsemän. Meillä alkoi pelit jo varttia yli kahdeksan. Pelit meni ihan hyvin. Me käytiin illalla uimassa ja Suomen pelissä. Suomi hävisi Argentiinalle 3-0. Saatiin Suomen pelaajilta nimmareita.

su 12.6. Tämä päivä onkin vika poweripäivä tänä vuonna. On Nooran synttärit. Pelit meni aikasta hyvin ja tuli pronssimitalit. Eipä tässä kummempaa ollut. Paluumatkalla oli yksi pysähdys. Kotiin tultiin vähän haikein mielin. Seuraava poweri onkin jo vähän pidemmällä eli Turussa. - Saara

Valokuvia

bwd  Albumi 1/3  fwd

Sivustollamme käytetään evästeitä, joiden avulla parannamme käyttäjäkokemusta.