Petäjäveden Petäjäiset

Power Cup 2013

Lentopallon junioriturnaus Power Cup pelattiin 6.-9.6.2013 Mikkelissä. Matkaan lähdettiin jo torstaiaamuna Liisan Kukkapuodin kukittamina.

PetPetistä osallistui turnaukseen kaikkiaan viisi joukkuetta. Pienimmät mukaan lähteneet, F-junnut, olivat yhtä pelaajaa lukuunottamatta ensimmäistä kertaa Power Cupissa. F-sekajoukkue pelasi aivan mahtavan turnauksen: kahdeksan voittoa ja neljä tappiota toi turnauksessa yhdeksännen sijan kaikkiaan 14 joukkueen sarjassa. Samoin F-tyttöjen turnaus meni loistavasti: 29. sija 49 joukkueen sarjassa on loistosuoritus ensikertalaisilta. Molempien joukkueiden pelaajilla kauden aikana opitut lentistaidot vain vahvistuivat turnauksen kuluessa, joten tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

E-sekajoukkueelle sattui huono startti turnaukseen, sillä yksi pelaaja sairastui, eikä päässytkään mukaan. Pelaajat tsemppasivat kuitenkin hienosti, ja suoritukset tulivat turnauksen edetessä varmemmiksi. Kovatasoisessa kuuden joukkueen sarjassa PetPet sijoittui viidenneksi. Kansainvälistä väriä sarjaan toi pari virolaisjoukkuetta, jotka pelasivat välillä omilla säännöillään, mutta onneksi kuitenkin suht hyvähenkisesti.

Myös E-tiikerityttöjoukkueessa oli mukana pelaajia, jotka pelasivat ensimmäiset lentispelinsä, eivätkä yhtään pöllömmin pelanneetkaan. Varmat syötöt ja hyvät hyökkäykset vastustajan kenttään upottivat monen vastustajan. "Vihreä viisikko" pelasikin hyvin yhteen sekä kentällä että sen ulkopuolella. Tytöt olivat 21. huikeassa 85 joukkueen sarjassa.

C-tytöt suuntasivat supersarjaan parantamaan edellisvuoden sijoitusta ja tulosta tosiaan tulikin. Supersarja oli tavalliseen tapaan iso - 63 joukkuetta kisaili keskinäisestä paremmuudesta. Kerrassaan musertavien alkulohkoesityksien jälkeen joukkue taisteli tiensä jatkolohkonsa ykköseksi ja raivasi tiensä finaalipeleihin. Sunnuntain finaaleissa Arsi Haminasta oli tällä kertaa nälkäisempi ja vei tasaväkisen kultapelin nimiinsä. Tuloksena siis ennätyksellinen hopea kotiin viemisiksi ja hieno sinetti kaudelle! Loistava turnaus, upeat pelit ja paras joukkue!

Huolto pelasi ja kelit oli kohdillaan, joten mikäpä olisi voinut olla paremmin. Järjestäjät tosin loivat ylimääräistä jännitystä tulospalvelun kanssa, sillä illalla ei vielä tiedetty, mille kentälle aamulla mennään pelaamaan ja ketä vastaan. Onneksi kuitenkin aiempina vuosina takunnut ruokailu sujui kuin unelma ja ilman jonotuksia.

Suurkiitokset kaikille mukana olleille ja kotona kannustaneille. Erityiskiitokset menevät jälleen Uuraisten Liikenteen Jussi-kuskille turvallisesta matkasta sekä Petäjäveden S-marketille ja K-market Porkkanalle kisaeväistä.

- valmentajat

bwd  Albumi 1/2  fwd

Sivustollamme käytetään evästeitä, joiden avulla parannamme käyttäjäkokemusta.